pihlaja
TIETOA
Tuntomerkit:
Pihlaja on 4–10 m korkea, usein monirunkoinen puu. Kapeanpuikeat lehdet ovat kerrannaisia, 6–8-parisia ja päätölehdykkäisiä. Pihlajan kukinta-aikaa on kesä-heinäkuu. Runsaskukkaisen 8–10 cm leveän huiskilon valkeissa kukissa on voimakas tuoksu. Punaiset tai kellanpunaiset marjat ovat muodoltaan kuin pieniä omenia.
Kasvupaikat:
Pihlajan tyypillisiä kasvupaikkoja ovat lehdot, lehtomaiset tuoreet ja kuivahkot kangasmetsät, metsänreunat, rehevät korvet, rannat ja kalliorinteet. Laji tarvitsee riittävän valoisan ja ravinteikkaan kasvupaikan. Suurimmat, noin kymmenmetriset pihlajat löytyvät pihapiireistä, peltojen reunoilta tai hakkuuaukoista, joissa ne kasvavat muiden pioneeripuiden kanssa.
Satokausi:
Pihlajanmarjoja kypsyy puuta kohti muutama kymmenen kiloa, parhaimmissa puissa voi olla hyvänä satovuonna parisataa kiloa marjoja. Hyviä marjasatoja tuottavat pihlajat ovat useiden kymmenien vuosien ikäisiä, aukealla kasvavia, kookkaita ja leveälatvuksisia yksilöitä. Pihlajanmarjat ovat kypsiä poimittavaksi elo-syyskuussa.
Ravintoarvo:
Pihlajanmarja on runsaskuituinen. Pihlajanmarjat sisältävät paljon C-vitamiinia, saman verran kuin suomarja lakka. Fenoleista pihlajassa on mm. antosyaaneja, proantosyanidiineja, flavonoleja ja fenolihappoja. Parkkiaineet ja sorbiinihappo aiheuttavat pihlajanmarjojen karvaan maun, joka kuitenkin miedontuu ensimmäisten yöpakkasten jälkeen. Marjojen happamuus vaihtelee eri puiden välillä. Pihlajasta on jalostettu myös makeamarjainen lajike, makeapihlaja.
Käyttö:
Pihlajanmarjaa voi käyttää hillojen, hyytelöiden ja jälkiruokien valmistuksessa. Marjan voimakas maku pehmenee, jos sitä yhdistetään hilloissa makeampiin marjoihin tai hedelmiin. Marjoja voi säilöä pakastamalla, kuivaamalla ja mehuna tai hilloksi keittämällä.